P LEHTOLAN PAJA
 
 
 
2008
5.-6.9. Ahvenisto
.

Ahvenistolla 06.-07.09.       Teksti JiiVee Korpela

Ahvenistolla päästelty Legends Trophy -sarjan kauden toiseksi viimeinen kisaviikonloppu todisti oikeaksi väitteen, että mikään ei kestä ikuisesti. Pasi Matintupa hallitsi alkukautta mielin määrin, mutta nyt kun kauden sadosta puristeltiin liki viimeisiä mehuja, uudet miehet nousivat korkeimmalle pallille.
Kesän aikana monista teknisistä murheista kärsinyt Sami Erkkilä kuittasi Apparan ensimmäisen erän. Koko kauden kuumimman kärjen takana hyvää tulosta takonut Juha Haarahiltunen oli toisen erän pääesiintyjä. Porvoolainen kyykytti kovat kilpakumppanit eleettömällä ajolla. Haarahiltusen vauhti oli tiedossa, mutta voitto oli monille yllätys.

SM-ratasarjan päätöskilpailuna ajetun Ahveniston viikonlopun perjantain vapaissa harjoituksissa koettiin aivan uutta kun luokan hallitseva tuplamestari Pasi Matintupa lipsautti kisapirssin kaiteeseen tuhoisin seurauksin. Jarno Hokkasella ja kumppaneilla riitti sepitettävää ennen kuin pirssi oli jonkinlaisessa ajokunnossa ennen lauantain aika-ajoa.
- Ajoin harjoituksissa ensimmäisen kierroksen varovasti koska radalla oli vesilammikoita sateen jäljiltä. Toisella kierroksella tulin jo kovempaa ja tiesin kurviin tullessa, että sisäkaarteessa on vettä. Joku oli kuitenkin levittänyt vedet lammikosta koko radan leveydelle. Ajoin märkään kohtaan aivan liian kovaa, eikä mitään ollut tehtävissä kun auto lipesi radalta, kertasi Matintupa tapahtunutta.

Sattuneesta syystä Matintupaa ei aika-ajossa odotettu ihan kärkipaikoille. Alajärveläinen taiteili kuitenkin vikurilla autolla viidenneksi, vajaan puolen sekunnin päähän Sami Erkkilän valtaamasta paalupaikasta. Jenni Krohn kurvasi taas ”kuin kotonaan” vieden toisen eturivin paikan. Juha Haarahiltunen antoi varoituksen vauhdistaan nappaamalla kolmannen sijan. Ossi Kumpula änkesi vielä tiimikaverinsa Matintuvan edelle. Sijoille 6-10 ehtivät; Pekka Lehtola, Markku Parkkari, Keippi Lukkarila, Jouni Kuivala ja Jussi Lailavuo. Mukana oli 30 kuskia ja yksi heistä oli itänaapurin keikkakuski Shota Abkhazava.

Kisa lähti käyntiin paalulta startanneen Erkkilän johdolla. Kumpula nousi heti toiseksi samalla kuin Krohn menetti sijoitustaan pudoten neljänneksi. Haarahiltunen luisui seitsemänneksi kun ruudusta 11 startannut Vormisto syöksyi kuudenneksi. Toisella kierroksella Kumpula nappasi piikkipaikan, Erkkilä kesti toisena ja Lehtola tuli edelleen kolmantena. Erkkilä ja Kumpula kinasivat johtajan paikasta kahdeksannelle kierrokselle saakka. Silloin johdossa oli Erkkilä ja Lehtola pudotti Kumpulan kolmanneksi. Erkkilä kasvatti viimeisellä neljällä kierroksella tasaisesti eroa kakkospaikan Lehtolaan. Ruutulipulle Erkkilä ehti 1,4 sekuntia ennen Lehtolaa. Sitten tuli vajaan parin sekunnin rako kun Kumpula karautti kalkkiviivoille niukasti ennen kovan loppukirin rypistänyttä Haarahiltusta. Krohn piti kevyesti viidennen sijan, sillä kuudenneksi päästellyt Kuivala jäi kotiradan tytöstä reilun 10 sekuntia. Top teniin mahtuivat vielä Vormisto, Karvola, Lukkarila ja Parkkari.

- Tätähän tässä on koko kausi odotettu. Kesä on mennyt kaikenlaisten konemurheiden takia takkuisesti, enkä ole saanut aikaiseksi kunnollista kisaa. Nyt kun saatiin kaikki kuntoon, alkoi vauhtikin löytyä. Se vaan jäi vähän ihmetyttämään kun nopein kierrosaikani riitti vasta viidenteen lähtöruutuun toisessa kisassa. Olisi pitänyt viimeisillä kierroksilla puristaa vähän kovempaa, puntaroi kauden ensimmäisen voittonsa polkaissut Erkkilä. Kakkostiloja nokialainen on ajanut kolmesti.

Lauantain kisassa 11:nneksi jääneen Matintuvan pilttuussa oli auton kunnostuksen lisäksi laskettu pisteitä monenlaisella kalkulaattorilla. Sunnuntaiaamuna Matintupa tiesi pistetilanteen tarkasti.
- Riippumatta siitä kuka tänään voittaa, minun pitää sijoittua vähintään kuudenneksi. Silloin pystyn varmistamaan mestaruuden tänään, paljasti Matintupa.
Seitsemäs lähtöruutu ei ollut Matintuvalle paha paikka, mutta auton iskukyky oli kuitenkin arvoitus.
Haarahiltusen osastolla hymy oli herkässä. Porvoolainen lähti sunnuntain kisaan paalupaikalta saaden eturiviin mukaan samaa XON-autourheiluseuraa edustavan, jälleen toisesta ruudusta lähtevän Krohnin. Toisen parin ruudukossa muodostivat Kumpula ja Lehtola. Heidän takaa lähtivät Erkkilä ja Lailavuo.
- Autoon on tehty radikaaleja muutoksia eilisen kisan jälkeen. Toivottavasti muutokset ovat menneet oikeaan suuntaan, pohti Lailavuo ennen starttia.

Sunnuntain finaalissa Haarahiltunen oli lähtöhetkellä hyvin hereillä. Porvoolainen piti piikkipaikkansa ja Lehtola hyökkäsi heti toiseksi. Toiselle kierrokselle lähdettiin Lehtolan vetäessä joukkoa ennen Haarahiltusta, Kumpulaa, Erkkilää ja Lailavuota. Krohn oli ollut kohtelias miehille edeten kuudentena.
Lehtola paahtoi kärjessä, mutta Haarahiltunen hyökkäsi jatkuvasti laihialaisen rinnalle. Kuudennella kierroksella Haarahiltunen onnistui kuittaamaan Lehtolan ja seuraavaksi kovan nousun tehnyt Erkkilä oli aivan Lehtolan imussa. Erkkilä yritti ohitusta lähtösuoralla, mutta autot kilkkasivat ja Erkkilä alkoi menettää sijoitustaan eturenkaan tyhjentyessä.
Yhdeksännellä kierroksella Haarahiltunen onnistui lopullisesti irtautumaan Lehtolan puristelusta. Lehtola puolestaan koki uutta uhkaa Lailavuon muodossa. Näiden toverusten matsi toisesta sijasta päättyi siihen kun autot osuivat ja Lehtola lipesi turhiin kuvioihin. Lailavuo ei kuitenkaan perinyt toista tilaa, vaan takaa tilannetta tarkkailut Matintupa tiukkasi toiseksi. Lailavuo jatkoi kolmantena.

Parilla viimeisellä kierroksella Haarahiltusella oli varaa varmistella piikkipaikkaansa. Kun 12:ta kierros täyttyi, Haarahiltunen oli ykkösenä 1,2 sekunnilla ennen Matintupaa. Lailavuo hengitti Matintuvan niskaan parin kymmenyksen päässä ja hyvän loppuvedon kehittänyt Krohn tuli neljäntenä muutaman kymmenyksen päässä Lailavuosta. Kumpula ehti viidenneksi ja ylimääräiset kiemurat kurvannut Lehtola kuudenneksi. Kympin kerhossa olivat myös; Karvola, Kuivala, Parkkari ja Vormisto.

Liekö SM-ratasarjan pääpukari Mara Huttunen ennakoinut, että Legends-luokkaan saadaan Apparalla tuore mies voittajaksi kun Huttunen oli järjestänyt palkintojenjakoon Suomen MM-rallin kaltaista ”setelisadetta”. Oli kuinka oli, Haarahiltusen voittoa juhlittiin tavallista näyttävämmin, eikä tähti itse peitellyt tyytyväisyyttään.
- Lehtolan ajo oli paikoin tosi hankalan näköistä. Auto liukui sinne tänne kun oma autoni tuntui kulkevan kuin kiskoilla. Pääsuoralla autoni kulki pitkällä perällä paremmin kuin Lehtolan auto. Pari kertaa menin ohituksessa itse liian leveäksi ja menetin kärkipaikan. Kun sitten pääsin kunnolla ohi, ei ollut mitään vaikeuksia pitää kärkipaikkaa, kirkasti Haarahiltunen kisan kulkua.
- Vaikka viimeisillä kierroksilla ajoin omasta mielestäni ihan kunnon vetoja, jostakin kumman syystä lopun kierrosajat jäivät reilusti alkukierrosten ajoista. Rata tuli ilmeisesti jostakin syystä liukkaaksi, en vain tiedä mistä, tuore ykkösmies jatkoi.
Apparan neljäs tila ja voitto nostivat Haarahiltusen sarjapisteissä kahdeksanneksi, vaikka tiliä rasittaa Seinäjoen kaksi keskeytystä. Haarahiltunen voikin laskea kaikki Legends festareiden pisteet omalle tilille.

Haarahiltusen voittojuhlien varjoon Apparalla jäi se tosiasia, että Matintupa varmisti kakkossijallaan jo kolmannen peräkkäisen Legendsien mestaruuden. Perjantaina alkaneiden ongelmien jälkeen Matintupa viimeisteli triplamestaruuden alajärveläiselle tyypilliseen tapaan. Mies ajoi sen minkä autollaan pystyi, eikä ottanut turhia riskejä. Ruutilipun heilumisen jälkeen alajärveläinen poltti kuitenkin pirssinsä takafillareita siihen malliin, että tuskin kenelläkään jäi epäselväksi mistä moinen riemun purkaus repesi.
- Ei auto vieläkään täydessä kunnossa ollut. Edellä ajaneet kävivät kuitenkin niin tiukkaa kisaa, että pysyin hyvin mukana joukossa. Kyttäsin kun pojat kisasivat keskenään ja käytin sitten tilanteet hyväksi. En ottanut mitään riskejä ohituksissa, sillä halusin pisteet pois ja mestaruuden kotiin, tilitti Matintupa.

Legends Trophy -sarjan mestarin nimi pian päättyvältä kaudelta on siis selvillä. Tulevan lauantain Legends Festival -kekkereihin jäi silti paljon panosta. Hopea ja pronssimitalista tullaan vielä puristelemaan railakkaat finaalit. Ossi Kumpula, Sami Erkkilä ja Pekka Lehtola ovat tällä kaudella ottaneet jo voiton mieheen, ja tämä kolmikko on myös vankimmin tyrkyllä mitaleille. Vahinko vain, että mitaleita on jaossa enää kaksi.
Haarahiltunen on ollut koko kauden niin hyvässä vedossa, että nyt kun palkintopalli on tullut tutuksi, ja vieläpä korkeimmalta kohdalta, pitää porvoolainen ottaa huomioon voittajaveikkauksiin. Myös edellisen kerran Vauhtiajoissa kärkeä hätistellyt Marko Mäkilä saattaa yllättää. Forssalainen kärsi Apparalla vielä uuden koneen nihkeydestä, mutta Jurvan tasamaan kisassa Mäkilältä voi hyvinkin löytyä kunnon rykäisyt. Jenni Krohnin lopullista murtoa kärkeen on odotettu koko kauden. Aika-ajoissa vauhti on riittänyt, mutta kisoissa viimeinen isku on vielä puuttunut. Jenni - isketkö nyt ”Ringillä” isompien pyttyjen jakoon?

Festareilla saadaan myös lopullinen selvyys formulapappojen jäsentenväliseen kisailuun. Molemmat papat ovat omien poikiensa ”aiheuttamista” velvoitteista johtuen olleet poissa joistakin starteista. Kovalainen on pistejohdossa kun miehet tulevat Ringille. Räikkösellä on vajaa sata pistettä kirittävää, mutta mikään ei ole mahdotonta niin kauan kuin kisoja on jäljellä. Tämän todisti muuan nuorempi Räikkönen formula-areenoilla viime syksynä.

Ja ne LEGENDS FESTIVAL -kekkerit ovat siis tulevana lauantaina 13. syyskuuta Jurvan Botniaringillä. Mukana radalla ovat myös Mini Tonnit, joten päivästä on tulossa ”vanhojen autojen” vauhdikas päiväpuhde.
Kaupallisissa mainoksissa maakunnan lehdissä tapahtumaa on kuvattu rehellisesti; KAUDEN PÄÄTÖSRYMISTELYT, NYT EI ENÄÄ SÄÄSTELLÄ!

JiiVee Korpela