P LEHTOLAN PAJA
 
 
 
2007
Kausi 2007

Legends kausi 2007

Vuoden 2007 kilpailut aloitettiin P. Lehtolan pajan osalta jo maaliskuussa Legends Ice Race- kisalla. Se ajettiin 10. maaliskuuta Vaasan raviradalla. Kevät oli jo siinä vaiheessa tulossa kohisten, joten radan pinta alkoi päivän mittaan pehmetä aamun räntäsateen ja iltapäivän auringonpaisteen ansiosta.

Kisassa kukin kuljettaja ajoi kolme alkuerää, joiden sijoitus määräsi lähtöpaikan finaalissa. Pekan osalta alkuerät menivät hienosti; kaksi voittoa ja yksi 2.- sija. Finaaliin lähdettiin ”kakkos-ruudusta”. Pekka sai hyvän lähdön ja ampaisi kärkeen. Kärkisija pysyi maaliin saakka, vaikka välillä elettiinkin (ainakin varikolla) jännittäviä tunnelmia. Illan palkintojenjaossa Pekka pokkasi kaksi pokaalia –ice racen voiton lisäksi tuli myös Euroopan Legendsien talvikisamestaruus. Pokaalien lisäksi Pekka sai palkinnoksi myös mahdollisuuden ajaa Englannin Legends- kisoissa myöhemmin tänä vuonna.

Legends Trophy 2007 on ajettu nyt päätökseen. Siitä saatiin runsaasti kokemusta seuraavaan kilpailukauteen. Kevään ensimmäinen kilpailu Jurvan Botniaringillä näytti vauhdin riittävän kärkeen ja vaikka voittoon asti, mutta kuinka ollakaan, vetoakseli katkesi ennen ensimmäistä kisalähtöä ja lauantain finaali jäi ajamatta. Mutta periksi ei annettu ja toiseen starttiin lähdettiin taistelumielellä. Viimeisestä ruudusta nousu aivan kärkeen on mahdotonta mutta hyvin sieltä noustiin sijalle 8:n, mutta ohitus keltaisella lipulla toi aikasakon ja sijoitus putosi 12:een.

Seuraava kisa oli Tallinnassa ja siellä vauhti oli myös hyvää. Ensimmäinen lähtö onnistui hyvin ja sijoitus oli toinen, täten myös Trophy sarjan paras tähän asti. Toiseen lähtöön päästiin kolmospaikalta ja lähtö onnistui suhteellisen hyvin. Ensimmäiseen mutkaan tullessa Pekka nousi toiseksi ja oli nousemassa kärkeen kun ohitettava pani luukun kiinni. Tästä seurasi törmäys. Autoon tuli sen verran vikaa että se ei toiminut kunnolla. Maaliin päästiin, mutta pisteitä ei saatu. Se oli tietenkin harmillista koska niitä olisi luonnollisesti tarvittu. Kotiin palattiin kuitenkin odottavin mielin, tiimi nimittäin sai vahvistusta kun Taina ja Pekka saivat pojan. Petteri Kauko Juhani syntyi 11.6.2007.

Kemorassa kilpailtiin seuraavaksi ja siellä ei oikein onnistunut mikään; vauhti ei piisannut aivan kärkeen. Syytä haettiin, mutta sitä ei löydetty. Tuloksena kaksi seitsemättä sijaa.

Sitten seurasikin Seinäjoen vauhtiajot. Siellä sijoitus ensimmäisessä lähdössä oli vasta 9:s, ja vauhtia piti löytää toiseen lähtöön. Sitä löydettiinkin ja noustiin jo aivan kärkikahinoihin, kun auton perä hajosi. Sarjapisteiden kannalta keskeytys oli erittäin paha.

Ahveniston moottorirata oli seuraava kilpailupaikka. Rata on kuskille mieleinen ja haasteellinen ajaa. Asfaltti oli harjoitusten aikana märkä ja vauhti tuntui riittävän silloin hyvin. Kuitenkin jokin oli pielessä kun kisa alkoi ja aika-ajoon päästiin viime hetkellä. Sijoitus aika-ajossa oli vasta 17. Kisassa sijoitus oli 9:s. Kotona purettiin kone ja siellä oli 3:n vaihteen siirtäjä kulunut niin paljon että vaihde ei pysynyt päällä.

Alastarossa aika-ajo meni aivan pieleen: rengasvalinta oli täysin väärä ja näin ollen tuloskin oli vasta 15:a sija. Ensimmäinen lähtö onnistui kuitenkin hyvin ja maalissa oltiin sijalla 6. Toinen lähtö olikin sitten kauden tähänastisista jännittävin, Siinä Pekka taisteli ensimmäisestä voitostaan. Siihen ei vauhti aivan vielä riittänyt, mutta kauden toinen palkintopallipaikka oli kuitenkin tosiasia. Pytty jossa oli sija III, lähti Laihialle.

Viimeinen Trophy osakilpailu ajettiin Jurvan Botniaringillä. Ensimmäinen lähtö onnistui hyvin, Pekka pääsi kärkiryhmään ja erä eteni perinteiseen tapaan. Ohituksia tehtiin useita ja voittaja selvisi vasta viimeisillä kierroksilla. Pekka oli maalissa toisella sijalla, sillä sivuttiin kauden parasta. Toiseen lähtöön startattii voitto mielessä. Hyvältä se alku näyttikin, mutta kierroksella 5, pääsuoralla, autoon tuli käyntihäiriö ja muutama kanssakilpailija meni heittämällä ohi. Sijoitus heikkeni kymmenenteen ja kärki karkasi. Auto alkoi kuitenkin jotenkin toimia ja muutama sija saatiin noukittua takaisin. Maaliin tultiin sijalla 6, siihen ei oltu tyytyväisiä.

Vuoden 2007 Torphy sarjassa sijoitus oli 9. Seuraavana kautena lähdetään hakemaan voittoja.

Marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna oli vuorossa kisa Brands Hatchissa. Siellä Pekka pääsi ajamaan Peter Mortonin autolla. Auto kulki hienosti, mutta engelsmannit eivät kohdelleet suomipoikaa silkkihansikkain –päinvastoin! Takapuskurin sai vaihtaa lähes jokaisen startin jälkeen ja muutenkin radalla kiilailtiin ja törmäiltiin toiseen malliin Suomen kisoihin verrattuna. Pekan ajot sujuivat loistavasti, silloin kun maaliin asti päästiin, vaikka rata ja auto olivatkin kuskillemme uusia tuttavuuksia. Kotiin Englannista oli tuomisina ”taistelijan malja”, jonka Pekka pokkasi lauantain kisoista.