P LEHTOLAN PAJA
 
 
 
2007
29.9. Botniaring

Jurva, Botniaring 29.09.2007

Legends Trophy sarjan mestaruus oli jo ratkennut Alastarossa Pasi Matintuvalle, mutta muista sijoista taisteltiin vielä. P. Lehtolan paja lähti kotikisoihin perjantai-aamupäivällä mukana tällä kertaa Petteri, Taina, Jyrki, Hannu ja Pekka. Kari Jaakko tuli kilpailupaikalle myöhemmin. Ajettiin muutama harjoitus ja todettiin että jonkinasteisia pito-ongelmia oli. Ei auttanut muu kuin soittaa Pentille, että laittaa toiset renkaat vanteille, jotka sopisivat paremmin Jurvan radalle. Pentti tuli renkaitten kanssa ja muutakin varikkotavaraa oli mukana. Perjantain harjoitukset menivät kohtuudella, huomattiin että muutama kuljettaja ajoi melko hyviä kierrosaikoja. Esimerkiksi Hautamäen Pasi piti hyvää vauhtia yllä, Pasille kilpailu oli eka legends- autolla.

Lauantaiaamun lämmittelyajo antoi viitteitä hyvästä vauhdista - sitten vain odottamaan aika-ajoa. Aika-ajo sujui hyvin ja oltiin sijalla 3, auto huollettiin ensimmäistä erää varten hyvään iskuun. Lähtö onnistui melko hyvin, Pekka pääsi kärkiryhmään ja erä eteni perinteiseen tapaan. Ohituksia tehtiin useita, oli vain siitä kysymys kuka oli kärjessä, kun ruutulippu heilui. Tällä kertaa Pekka oli kakkossijalla, sivuttiin siis kauden parasta. Tyytyväisenä tulokseen huollettiin auto ja katsottiin, kun muut ajoivat kilpaa. Mukana nimittäin oli Locost autoja, olivat melko erikoisen näköisiä. Niiden vauhti oli samaa kun legends autojen, ehkä jotkut niistä menivät ratakierroksen parempaakin vauhtia kun legendsit.

Toiseen lähtöön lähdettiin taas edellisen lähdön aikojen perusteella, siinä Pekka ajoi kolmanneksi parhaan ajan. Lähtö onnistui kohtuudella ja päästiin taas kärkikahinoihin mukaan. Kierroksella 5 pääsuoralla autoon tuli käyntihäiriö ja muutama kanssakilpailija meni heittämällä ohi. Sijoitus heikkeni kymmenenteen ja kärki karkasi. Auto kuitenkin jotenkin alkoi toimimaan ja muutama sija saatiin noukittua takaisin. Maaliin tultiin sijalla 6, siihen ei oltu tyytyväisiä. Jos auto olisi toiminut, olisi ollut mahdollisuuksia parempaankin. Kilpailun tulokset. Kiireet eivät loppuneet, vielä oli nimittäin jäljellä mekaanikkojen kilpailu. Tiimin jäsen Jykä oli lupautunut ajamaan kisan. Harjoittelu osoitti että autossa oli jokin käyntihäiriö. Yhtäkään kunnollista harjoituskierrosta ei saatu alle ja lähtöruuduksi määräytyi ruutu 11. Ennen starttia koitettiin vaihtaa kaasuttimet, mutta sekään ei auttanut, auto ei toiminut niillä lainkaan ja harmiksi Jykän kisa typistyi vajaan kierroksen kaasutteluksi. Nyt sitten odotellaan marraskuun alkua ja Englanin kilpailua. Tiimistä sinne on lähdössä Pekka ja Hannu.