Veteli Kemora 30.06-1.07.2007
Kolmas kisaviikonloppu on ajettu. Kemoraan lähdettiin torstaina, Topi, Hannu ja tietysti kuski Pekka oli mukana matkassa.
Ratavarikolta löytyi paikka ja ei kun teltta pystyyn ja kamat levälleen.
Sitten lähdettiin Masalan leirintäalueelle matalaan ja
pieneen majaan, mutta kyllä sielläkin unta palloon sai.
Aamulla varhain radalle ja testaamaan auton säätöjä. Ensin vain maksamaan 70€:n hintainen ratamaksu, se kyllä on liian
iso hinta neljästä testikerrasta -ei saatu aikojakaan paperille, mutta mitäs voit. Testaus ei oikein mennyt putkeen, autoon ei löytynyt hyviä säätöjä.
Päivän mittaan saapuivat Jykä ja Pentti myös Kemoraan. Se helpotti ruuvarien hommaa, mutta ei ongelmat vieläkään
poistuneet, joten ei auttanut kun lähteä Masalaan
huilaamaan ja grillaamaan sähköhellalla makkaraa.
Lauantain aamu oli lämmin ja aurinkoinen. Lämmittelyajo oli
lyhyt mutta siinä sai kyllä jotain osviittaa vauhdista
muihin, jäljessä oltiin ja sekös harmitti.
Pientä säätöä tehtiin vielä aika-ajoon, se oli kyllä ajallisesti
parempi kun testien ajat, mutta riitti vasta kahdeksanteen sijaan.
Ekan finaalin startti onnistui melko hyvin ja kuskimme sai ajaa rehtiä
kilpaa. Kolarit ja muut kokkareet toivat turva-auton radalle
ja sen perässä ajeltiin maaliin. Sijoitus oli lopullisessa tulosluettelossa seitsemäs.
Eräällä kilpakumppanilla oli huonoa tuuria koko viikonlopun, auto nimittäin
paloi useamman kerran. Ensimmäisessä finaalissa yhden ratakierroksen jälkeen auto
syttyi palamaan varikolla. Onneksi Jyrki oli ajan tasalla ja
juoksi hakemaan sammuttimen ja sai tulen sammumaan ennen kuin se teki suurempaa vahinkoa.
Sitten sunnuntaita varten mietittiin mitä olisi tehtävissä vauhdin lisäämiseksi, mutta ei keksitty oikein mitään radikaalia.
Sunnuntai oli aamusta aurinkoinen, lämmittelyajo näytti siltä että yön aikana olisi tullut lisää vauhtia. Toiseen erään mentiin odottavin mielin; lähtöruutu yksitoista. Lähtö oli jälleen melko hyvä, kakkosruutu heilautti autoaan liian aikaisin ja sai siitä sitten huonon lähdön. Siinä
sitten katsottiin, kuinka sumppuun takaa tulevat menee, mutta
lähtö onnistui aika hyvin ilman kolareita. Kolareita tuli
sitten myöhemmin enemmänkin. Pekka ajoi kisaa kolmen auton letkassa
vuorotellen tehden ohituksia. Lähtösuoraa ennen Pekka ohitti ja oli kolmikon kärjessä, kun takana tulleet törmäsivät toisiinsa, toinen jäi radanvarteen toinen pääsi jatkamaan.
Pienen eron turvin Pekka oli seitsemännellä sijalla kun
turva-auto tuli jälleen radalle. Sama auto paloi jälleen ja nyt tuli tuhosi autoa paljon pahemmin, kun oma sammutin ei sammuttanut tulta ja liputuspisteessä ei ollut kun yksi
henkilö, joten kuski joutui itse hakemaan sammuttimen sieltä.
Palokunta tuli taas toteamaan että näin on käynyt. Ja kun saivat siirrettyä lähtösuoralta kolariauton pois, niin kuinka ollakaan paloauto rikkoutui, tämän jälkeen tuomaristo päätti
keskeyttää kisan.
Kemorasta tuli siten kaksi seitsemättä sijoitusta. Tyytyväisiä ei oltu, mutta hyvä näin, sillä monella muulla oli paljon huonompaakin tuuria. |